Miksi luterilaiset kirkot hajoavat, Juhana Pohjola?

Kirkon ihmeellisimmät tarinat

Aiemmassa jaksossa käsitelty Keminmaan muumioksi päätynyt kirkkoherra Nikolaus Rungius oli puheittensa perusteella melkoinen tulisielu. Hänen tarinansa jälkeen Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcastin studioon vieraaksi saapuu Lähetyshiippakunnan Juhana Pohjola, jota moni voisi kuvailla samalla termillä – tulisieluna.

Juhana Pohjola erotettiin pappisvirasta vuonna 2014, koska hän toimi aktiivisesti oman piispansa nimittäneessä Lähetyshiippakunnassa. Nykyisin Pohjolan mukaan Lähetyshiippakunta on täysin oma itsenäinen kirkkonsa, joka toimii irrallaan evankelisluterilaisesta kirkosta taloudellisesti, teologisesti ja päätöksenteoltaan.

Podcastissa yritämme ymmärtää, miksi Lähetyshiippakunnan piti perustaa oma kirkko. Luterilaiset kirkot ovat vuosien varrella pirstoutuneet pieniksi palasiksi, ja Lähetyshiippakunta on nyt jatkanut tätä luterilaista perinnettä. Podcastissa kysytään, pitääkö Pohjola tätä kirkon pirstaloitumista ongelmana.

Juhana Pohjola sanoo ymmärtävänsä, että uuden kirkon perustaminen saattoi olla sosiologisesti valitettavaa. Toisaalta hän kertoo, ettei nähnyt sille vaihtoehtoja. Evankelisluterilainen kirkko liberalisoitui hänen näkökulmastaan niin pitkälle, ettei hän enää nähnyt mahdollisena osallistua sen jumalanpalveluksiin.

”Toimintamme ei ollut irti kirkosta -liike. On surullista, että ei ollut mahdollista enää jatkaa yhdessä. Toisaalta ymmärrän että luterilaisissa liikkeissä on vitsaus, että pirstoudutaan pienemmäksi.” Pohjola kertoo podcastissa.

Pohjola silti kyseenalaistaa, onko kirkon hajoaminen pienempiin yksiköihin paha asia, niin kauan kuin uusia seurakuntia perustetaan ja evankeliumia viedään eteenpäin.

”Ei Euroopan tulevaisuus ole missään isoissa kansankirkoissa, vaan pienissä elävissä yhteisöissä. Mielestämme olemme edistyksellisiä. Lähetyshiippakunta edustaa tulevaisuutta, jolla ei ole verorahoja ja virkamiehiä.”