Jälki jonka jätämme - Anu Raskin saarna 20.11.2022

Hyvän toivon kappeli

Anu Rask Saarna Hyvän toivon kappelissa 20.11.2022 Tuomiosunnuntai (Kristuksen kuninkuuden sunnuntai) Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25 Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’ Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’ Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’ Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’ Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” * * * Kaverini osti kirjamessuilta pienen lehtisen, jossa on 1800-luvulla eläneen pappi Johannes Kronstadtilaisen neuvoja kuukauden jokaiselle päivälle. Olemme viettäneet marraskuuta aloittamalla aamut Johanneksen ajatuksilla. Kahdeksantena päivänä johannes kirjoittaa: “Älä anna itsesi nukkua pitkään: pitkä uni veltostuttaa sielun ja ruumiin, se tekee kylmäksi Jumalaa kohtaan ja synnyttää laiskuutta ja välinpitämättömyyttä rukoukseen.” Tämä vei omat ajatukseni viime viikon teemoihin, valvomisen sunnuntaihin. “Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä” jolloin juhlat siis alkavat. Ja tänään on viime viikosta sitten edetty kirkkovuoden viimeiseen sunnuntaihin. Vanha loppuu, uusi alkaa, joulu tulee. Nyt eletään hyvin tiheää aikaa kirkkovuodessa. Kirkkovuoden viimeinen sunnuntai. Tuomiosunnuntai. Kuulostaa uhkaavalta ja jotenkin vanhanaikaiselta, hämmentävältä. Hämmentävä on myös tuo teksti jonka luin, ja pelottava. Yhdet lähtevät iankaikkiseen elämään, toiset ikuiseen rangaistukseen. * * * Nyt ollaan kuitenkin ihan ytimessä, elämän ja kuoleman kysymysten äärellä. Otetaan elämä vakavasti. Tää on uskonnonfilosofi Sami Pihlströmin erään kirjan nimi: Ota elämä vakavasti – negatiivisen ajattelijan opas. Mua tämä kirja ja sen ajatukset ovat kiehtoneet pitkään. Tässähän luodaan tämmöinen vastakkainasettelu kaikkien positiivisen ajattelun ja selfhelppi -oppaiden kanssa, ja sitoudutaan negatiiviseen ajatteluun. Mutta se tarkoittaa Pihlströmillä vain sitä, että otetaan vakavat asiat vakavasti. Filosofi ajattelee, että hyvyyttä voi ymmärtää tutkimalla pahuutta, vapautta ja vastuuta voi ymmärtää tutkimalla syyllisyyttä ja elämää voi ymmärtää tutkimalla kuolemaa. Lähestytään mekin näitä vaikeita asioita siis filosofisesti. Kuin Mikko Mallikas, joka tutustuu maailmaan ja ihmettelee. Oletko sinä siellä, Mikko, isä huusi äsken. Juuri sitä Mikko pohtii. Olenko minä täällä? Kenen ilmaa hengitän tässä? Mikko on jälleen pähkäilemässä. Kun henkeä vedän, muiden ilmaa saan, mutta ulos puhallan omaani vaan. Leviääkö Mikkoa maailmaan ja mitä omenanhaju aikaansaa? Olenko edelleen Veturitiellä, kun aamulla sylkäisin maahan siellä? Entä sitten mieliala? Sekin on Mikkoa iso pala. Eilen olin aika hurja, Mikko tunnustaa. Tulos oli aika kurja, yhtä mustelmaa. * * * Kirkkovuoden lopun keskeinen käsite on syyllisyys. Mihin kaikkeen olen syyllinen ja millä tavoin? Miten minut tullaan tuomitsemaan? Syyllisyyden voi jakaa neljään erilaiseen muotoon: Rikosoikeudellinen syyllisyys on melko yksiselitteistä. Lakia on rikottu. Poliittinen syyllisyys liittyy johtajien ja hallitsijoiden toimintaan. Moraalinen syyllisyys on sitä, että jokainen tekoni on altistettu moraaliselle arvioinnille, olipa se juridisesti tai poliittisesti arvioituna miten viaton tahansa. Esimerkiksi kerjäläisen ohi käveleminen ei ole laitonta, mutta se voi olla moraalisesti tuomittavaa. Ja lopuksi, metafyysinen syyllisyys on kaikkein perustavinta. Se on sitä, että jokainen ihminen on syyllinen kaikkien puolesta, Jumalan ja ihmiskunnan edessä, ja minä olen syyllisempi kuin kukaan muu. Voin olla syyllinen pelkästään olemalla olemassa. Tai olemalla paikalla, sivustakatsojana. Niin kuin Mikko Mallikkaankin teot – ne vaikuttavat aina myös luomakuntaan ja toisiin ihmisiin… “Aika jännää. Tämä on taikaa. Olen monessa paikassa yhtä aikaa. Ja yhä enemmän aina vaan minua leviää maailmaan: omenassa, piirakassa, syljessä ja mustelmassa.” …ja tää tekee kaikesta monimutkaista. Jakoa vuohiin ja lampaisiin ei piirretä ihmisten välille. Jakoviiva hyvän ja pahan välillä sijaitsee jokaisen meistä sisällä. Ja kun näitä jakoviivoja nyt mietitään, voidaan miettiä myös sitä, miksi joku meistä ylipäätään on “yksi vähäisimmistä veljistä” ja toinen on se, jonka tulee omasta hyvinvoinnistaan käsin auttaa heikompaa? Metafyysisen syyllisyyden nojalla olemme kaikki syyllisiä tähän asetelmaan jo lähtökohtaisesti. Ja tällaisen metafyysisen syyllisyyden käsittelyn paikkana on oikeuslaitoksen tai omantunnon sijasta yksin Jumala. * * * Aina ei selfhelppi riitä, tai se että asenne on kohdillaan. Maailma on täynnä kärsimystä, epäoikeudenmukaisuutta ja kuolemaa, eikä tsemppi auta. Kärsivien huuto kohoaa kohti Jumalaa ja vaatii meitä vastuuseen viattomasta kärsimyksestä aina ja kaikkialla. Mutta kuten viime sunnuntaina kuulimme, meidät on kutsuttu juhliin. Häihin. Vielä on aikaa olla valppaana ja täydentää öljyvarastot. Voimme tehdä matkaa iloiten, sillä olemme matkalla kohti suurta juhlaa. Ei ole syytä pelätä. Meidät vuohet ja lampaat tulee tuomitsemaan Hyvä Paimen. Hän, joka sanoo itsestään: Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen ( Joh.10:14-16).